keskiviikko 26. elokuuta 2015

Koulu alkoi!

Irrottelua opettaja Mari Murto-Kankaan luokassa viime keväänä.

maanantai 4. toukokuuta 2015

2A ja 2D -luokkien pöllöilyjä

 
Kuluneen lukuvuoden aikana meillä oli pieni pöllöprojekti, johon sisältyi monenlaista puuhaa. Projektin aikana tutustuimme pöllöjen elämään eri tavoin. Teimme esimerkiksi ryhmätöitä pöllöistä ja runoilimme. Suurin työ oli kenties pöllötyyny, jonka saivat oppilaat itse suunnitella ja tehdä mieleisekseen opettajien antamien vinkkien avulla. Paperiaskartelujen ideat olivat askartelulehdistä.

 Tässä kuvia projektin tuotoksista:

Pöllötyynyjä, 2A (Heli-open tyylillä)


Pöllötyynyjä 2D (Meri-open oppilaiden ideoimina)

Naulakkomerkki, 2A

Paperipujottelutyö, 2A

Pöllöt kurkkivat puunkoloistaan, 2D

Savitöitä (ks.myös aikaisempi julkaisu blogissamme, jossa tarkemmat ohjeet ja linkki)












tiistai 21. huhtikuuta 2015

Isänpäiväyllätyksiä

Isänpäivää juhlitaan syksyllä. Keräsimme kuitenkin tähän iloksenne ja tuleviksi vinkeiksi viime vuotisia kortteja ja lahjoja. Voihan näistä soveltaa myös äidille yllätyksen...


Jääkaappimagneetti pyykkipojasta, 1A vuosimallia 2013 (ope: Heli Haarala)
1A-luokan magneetteja taikataikinasta sekä onnittelukortit (ope: Terhi Järnstedt)


5A:n tekstiilityönryhmän avaimenperiä kristallimuovista ja karkkipapereista (ope: Heli Haarala)

2A-luokan huovutettuja palasaippuoita (ope: Heli Haarala)

Opettaja Sari Kulmalan oppilaan (2D vuosi 2013) isänpäivälahjaessu

2D-luokan isänpäiväkortteja. Päät puupaloista ja vartalo aikakauslehdestä. (ope: Meri Lintu)


Metsäneläimiä luonnonmateriaaleista


Materiaalit näihin töihin kerättiin lähimetsästä. Koriin tarttuivat erimuotoiset pienet tikut ja oksan pätkät. Aihe liittyi 2. luokkalaisten aiheeseen "Metsäneläimet talvella". Idea löytyi Taika-lehdestä 2014. 2D-luokka (ope: Meri Lintu)




maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen iloa

Tiput vierailulla 6B-luokassa (opet Pikke Syrjä-Väisänen 6B ja Heli Haarala 2A)
2A-luokan tipufarmi (ope Heli Haarala)
4C-luokka ja krookukset (ope: Lea Moisio)

2D-luokassa tehtiin pääsiäisasetelmia isovanhempien kanssa. (ope: Meri Lintu)

5A-luokan pääsiäiskukkoja (ope: Anja Mänty-Sorvari)


 
1A-luokan pääsiäispuuhia vuodelta 2014 (ope Heli Haarala)


Kolmasluokkalaisten keväinen lisätyö (ope Heli Haarala)
 
2B-luokan noitia näyttelystä (ope Minna Glogan)



2A-luokan pääsiäisliinoja (ope Heli Haarala)
Pääsiäistä 4B-luokassa. (ope: Minna Rihko)

Neljäsluokkalaisten huopapehmoja


4A-luokan otuksia kevät 2014 (ope Heli Haarala)

Kun ompelun perusasiat alkavat olla jo neljäsluokkalaisilla hallussa, on aika siirtyä soveltamaan oppeja käytännössä. Oppilaat suunnittelevat oman pehmoeläimen, jonka kaavat piirretään itse. Myös työskentelyn etenemistä suunnitellaan ja joskus huomataan, että kaikki ei ihan mennytkään niinkuin Strömsössä ;) 

Työ on ollut jo monen vuoden ajan kestosuosikki! Kuvista näette ihastuttavat lopputulokset muutaman vuoden varrelta.

 

4B-luokan huopakaverukset syksy 2014 (ope Heli Haarala)




4C-luokan pöllökaverukset kevät 2014 (ope Heli Haarala)


4B-luokan merenalaista väkeä... syksy 2013 (ope Heli Haarala)

Kalanruotoja savesta

Viidesluokkalaiset kokeilivat samaa tekniikkaa kuin kakkoset savenkäsittelemisessä. Aiheena oli kalanruodot. Linkki vie sivuille, joista idea löytyi.

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/1c/ab/fb/1cabfb89454b9620021a7e5654d10f64.jpg

Savena valkosavi, joka poltettiin normaalisti.
Värityksessä käytettiin oljypohjaisia väriliituja. Värityksen jälkeen työt siveltiin mustalla nestemäisellä tussilla ja kiillotettiin paperilla.
Työt koottiin metallilangan avulla helmiä väliin pujotellen. 5C-luokka (ope: Meri Lintu)


Taidejäljennöksiä

1C-luokka (ope: Pikke Syrjä- Väisänen)
6B-luokka (ope: Pikke Syrjä-väisänen)

6B-luokka (ope: Pikke Syrjä- Väisänen)

Kierrätämme

Poisheitettävistä rojuista ja roskasta voi saada jännittäviä esineitä aikaiseksi pienellä sorminäppäryydellä ja pientä vaivaa näkemällä. Järjestimme fyken tunnilla kuudesluokkalaisille pienen kilpailun: Miten hedelmien säilyttämiseen tarkoitettuja muovirasioita voisi käyttää uudelleen. Tässä esimerkki siitä sekä kierrätyskoru.

Fyken tunnilla kehiteltyä 6A-luokkalaisen toimesta. (Opettajina: Pikke Syrjä-Väisänen ja Meri Lintu)
Tölkkiklipsuista koru by 6B. (Opena: Pikke Syrjä-Väisänen)

Kalevalanpäivä

Kalevalapäivän lintuja 2D-luokasta (ope: Meri Lintu)
Kanteleita hauen leukaluista 4B-luokasta (ope:Minna Rihko)
Kalevalakoruja 5B-luokasta (ope: Kirsi Rauhaniemi)
Taistelu sammosta 5A-luokka (ope: Anja Mäntysorvari)
Taistelu sammosta 5A-luokka (ope: Anja Mäntysorvari)