perjantai, 20. huhtikuuta 2012

Mustekaloja

Ilmeikkäät virkatut mustekalat ovat 2A-luokan ahkerien kätösten tulos.

Ensin virkattiin lonkerot ja sitten kiinteillä silmukoilla pää. Täytteenä on vanua. Mainioita töitä, vai mitä!

Keisarit Julius Caecar ja Augustus

Mosaiikkityöt syntyivät historian opiskelun innoittamina.
Aiheina olivat kuuluisat keisarit Julius Caecar ja Augustus. (5A-luokka, opettaja Meri Lintu)





maanantai, 16. huhtikuuta 2012

Helmiukkoja

Helmiukkoja rakenneltiin rautalangasta, itsepyöritellyistä helmistä sekä valmiista puuhelmistä.
Tuossa ne nyt killuvat iloisesti oksalla ja tervehtivät tulijoita.
(5A-luokka; opena Meri Lintu)


Kalevalaa

KALEVAa tulkittiin vaihteeksi näin:

- Jaettiin Kalevalan hamot.
-Tutkittiin omaa hahmoa hakemalla lisäinfoa tästä.
- Poimittiin löydetyistä teksteistä hahmoa kuvaavat adjektiivit.
- Liitettiin adjektiivit osaksi kuvaa.
(5A luokka, opettajana Meri Lintu)








keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012

Tuikkutelineitä ja tumppuja

Saku-open ohjauksessa syntyi näin ihastuttavia ja näpsäköitä tuikkutelineitä teknisen työn jaksolla viime syksynä. Neljäsluokkalaisilla on taidot hallussa, sillä lopputulos näyttää moitteettomalta ;)




Tekstiilitöissä Sari- ja Heli-open kanssa tehtiin vaihteeksi fleece-lapasia. Nopsat kädet taikoivat hetkessä lisätyönä myös lapasiin sopivan huivin. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa Sarin neljäsluokkalaiset esittelevät taidokkaita tuotoksiaan.






sunnuntai, 5. helmikuuta 2012

Murheellista!

Kummiluokat 5A ja 2D viettivät Vihreän lipun päivää rakentamalla värjätystä jäävedestä kummelin kaikkien iloksi. Vaikka olikin reilusti pakkasta ja sormet jäätyivät, aikaansaannos oli UPEA!
Eikö totta?


... Seuraavana aamuna meitä kohtasi murheellinen näky.


Ehkä se oli jollekin liian kaunis, koska se piti tuhota ja rikkoa.

... Oliko pakko?




Murheellista.

Pastellitöitä



Pehmeitä pastelliliiduilla tehtyjä tiikereitä. (6B-luokka opena Mari Murto-Kangas)







... Ja pastelliliituporoja (5A-luokka opena Meri Lintu).

maanantai, 26. joulukuuta 2011

Wäinö Aaltosen koulun seiniltä kuvattua...




Tuomiokirkkoja, enkeleitä ja puita taiteilivat 6B-luokkalaiset (opena Mari Murto-Kangas).




Kunniamitaleja askarteli 2B-luokka (opena Kirsi Rauhaniemi).



Tämmöisiä tonttuja taiteili 5D-luokka (kuvisopena Meri Lintu).



Syksyisiä puuhia 4a-luokan kuvaamina (opena Sari Kulmala).

Joulun aikaan...

Risutähtiä valmistui metsän antimista näppärästi. Tekijöinä 2B-luokka (opettajina: Kirsi Rauhaniemi ja Meri Lintu).

Runsaasti koristellut joulusukat riippuvat 2B-luokkalaisten takanreunuksilla joulun aikaan. Sukat on ommeltu pykäpistoin ja koristettu tupsuin. Oppilaat ovat itse saaneet suunnitella sukan muut koristukset. (opena Kirsi Rauhaniemi)






Joulukuusia ryijypistoin ompeli 2A-luokka (opettaja Pirkko Kivistö).












"Kuvajainen" heijastuu pinnasta. Näitä töitä teki 3B-luokka Pikke-open kanssa.

sunnuntai, 23. lokakuuta 2011

On luokkakuvien aika!



Tämä iloisesti hymyilevä luokka on 4A. Lippalakkipäiset omakuvat ommeltiin arvatkaapas mistä? No, sukkahousuista tietenkin!